tiistai 23. huhtikuuta 2013

Yhdestoista ilta...

Se tuskainen
repivä muisto
päivästä, jona sinä kävelit pois
ja maailmanloppu alkoi.
 
En suonut ajatustakaan sinulle
aikoihin,
mutta vain häivähdys sinusta
ja kaikki palasi rysäyksellä takaisin
vääjäämättä kuin vuorovesi.
Ja luulin jo olleeni kuivilla!
Et voi tuhota elämääni taas, et saa!
 
Kaikki on vielä hyvin, vaikka tiedän,
että vaanit jo varjoissa
ja odotat kunnes muistan taas
kuinka hauskaa
minulla oli
sinun kanssasi.
 
Ja kaikki päättyy kyyneliin jälleen kerran.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kymmenes ilta...

On vesi kärsivällinen
vuosisadat se kiveä rannalla
hioo ja hyväilee
kuin rakastaan
ja vain aika kuluu hiljaa.
Enkö ole jo kaiken
saanut
ja menettänyt.
Enkö ole tarpeeksi kärsinyt.
Saisinpa minäkin levon
rakkaani sylissä,
tuonen aaltojen helmassa.
 

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Yhdeksäs ilta...

Niin pienestä kasvaa suuri
ja talvi vaihtuu kevääksi.
Aurinko nousee ja laskee,
niin on aina ollut
ja on aina oleva.
Keskellä muutoksen
pysymme vahvoina,
muutumme
ja muutamme maailmaa.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Aurinkoista kevättä!

Lumi sulaa nopeasti ja kevät alkaa jo tuoksua ilmassa. Välttääkseni kliseiset "maailma herää eloon" tai "rakkautta rinnassa" lausahdukset, toteankin, että jos ei nyt ajatella kylmää loskaa varjoisten katujen varsilla tai koleaa, puuskittaista tuulta, niin rakastan kevättä todella paljon!

Olen aikeissa muuttaa Italiaan toukokuussa opiskelemaan renessanssiajan historiaa Firenzen yliopistossa, mutta pakkaamiseni on täysin kesken sillä en osaa päättää mitä tarvitsen mukaani!
Aprillia rakas lukijani, onhan 1. huhtikuuta! (Vaikka haluaisin todella opiskella historiaa Italiassa...)

Mutta vakavasti ottaen: kevät ja kiire, niinpä niin... Hurjat kolme viikkoa ovat ohi! Harjoittelu alakoulussa meni hyvin, muutamaa villimpää tapausta lukuun ottamatta ja hauskaa oli. Sain muutaman piirustuksenkin oppilailta! Jäin vielä yllättäen viikoksi sijaseksi toiseen kouluun joten harjoittelusta tuli hyvin tehokas. Todellinen kiire alkoikin sitten pääsykokeisiin valmistautumisen merkeissä... VaKaVa-koe kummittelee mielessä öin ja päivin ja 7.5. lähestyy vääjäämättä... Romaanit saavatkin sitten jäädä hetkeksi (suureksi harmikseni) syrjemmälle. Täytyy alkaa vältellä myös kirjastoon eksymistä...

Kai minun on nyt sitten tunnustettava myös viimein, että olen aivan koukussa Assassin's Creed -pelisarjaan. Uusin osa (III) on vielä pelaamatta, mutta edeltävät osat on pelattu jo useampaan kertaan. Jopa koulun kankaanpainannassa tekemieni verhojeni teema löytyi pelisarjan logosta... Historiaa, jännitystä, seikkailua, juonittelua, aavistus romantiikkaa - ja tietenkin salamurhia! Joku on todella osannut tehdä pelin, jossa on kaikki kohdallaan! Verhoihini valitsin tyylitellymmän logon Assassin's Creed - Revelations osasta, alla kuva painotyöstä: