keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Unelmien täyttymys!

Mistä alkaisinkaan? Niin paljon on tapahtunut viime päivityksen jälkeen (onhan tosin myös useampi kuukausi vierähtänyt... -.-). Kesä kului joutuisaan töitä tehdessä, mutta en voi sanoa olleeni kovin surullinen kun jouduin lopettamaan muuton takia. Ja kyllä, muutin Tampereelle, sillä selvisin pääsykokeista ja pääsin opiskelemaan luokanopettajaksi Tampereen yliopistoon; asia jota en voi vieläkään täysin uskoa todeksi! Lapsuudenhaaveeni on kovaa vauhtia toteutumassa! Viime viikot ovat sitten menneetkin erilaisissa tapahtumissa ja juomingeissa sekä tutustumisen merkeissä. Todella ihastuttaviin ihmisiin olen päässyt jo tutustumaan ja fiilis on hyvä: tänne minä kuulun.

Asunnon metsästys oli suuri haaste. Opiskelija-asuntoa emme avopuolisoni kanssa saaneet, mutta yksityiseltä puolelta löytyi täydellinen kaksio ja sen sijainti ruusutarhan vieressä saa romanttisen puoleni onnesta sekaisin. Uudessa kaupungissa on kuitenkin totuttelemista ja bussiaikataulut ovat minulle täysi arvoitus. Oman kodin sisustaminen on ollut kaikkein hauskinta (vaikkei kaikkeen olisi ollut välttämättä varaa). Uusi kirjahyllyni on tosin jo nyt täysi, joten seuraavaa hyllyä odotellessa... Muuton yhteydessä saamamme PS2 on ollut kovassa käytössä viime aikoina ja on ollut mahtavaa palata lapsuuden rakkaisiin peleihin! Assassin's Creed -sarjani jouduin suureksi surukseni jättämään kotiin, sillä PS3 en saa kelan tuellakaan vähään aikaan ostettua. :(

Pientä flunssaa ja AC:n puutetta lukuunottamatta syksy on siis alkanut mahtavasti! Viime aikoina kylmennyt ilma on tehnyt minusta jälleen teen suurkuluttajan (...vihreä minttutee on taivaallista...) ja kun jäätävä tuuli ravistaa puita ulkona illan pimetessä, on ihanaa käpertyä teen kanssa peiton alle lukemaan. Rakastan syksyä jollain kierolla tavalla todella paljon! :)